keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Ekologista ja ekonomista matematiikkaa

Hallitusneuvottelut on käyty, ja säästöt ja leikkaukset tulevat tuntumaan useimpien suomalaisten arjessa. Maailmantalouden näkymät ovat sanalla sanoen synkät. Mutta kuinka olisi mahdollista pitää Suomen rattaat pyörimässä, kun kuluttajien ostovoima tuntuu heikenneen? Millaisia valintoja kannattaisi itse kunkin tehdä? Olen pohdiskellut omia kulutusvalintojani henkilökohtaisessa talousahdingossani.

Lähtökohtahan on se, että paitsi että minua kiinnostaa ostamieni tavaroiden laatu ja kierrätettävyys, myös se, miten ja millä ehdoilla tavarat, esimerkiksi vaatteet, on tuotettu. Moni muukin varmasti miettii mistä euroja kannattaa nipistää, ja päätyy esimerkiksi lastenvaatteiden kohdalla säästämään. Mutta mikä on loppujen lopuksi järkevää? Minkälaisesta valinnasta koituu todellisia säästöjä? Lasketaanpa: Ajatellaan, että marssin edulliseen ketjuliikkeeseen ja ostan nelivuotiaalleni collegehousut. Ne maksavat vajaa 13 euroa. Hyvä. Lapsi käyttää niitä, kiipeilee, rymyää, kaatuu pyörällä. Pesen pesuohjeen mukaan kerran, kaksi kolme. Mitä tapahtuu housuille? Nukkaa, haalistumaa, pikkuisen polvipussia, mutta periaatteessa vielä ihan käyttökelpoiset housut. Menee reilu puoli vuotta, ja lapsi kasvaa housuistaan yli, nilkat vilkkuvat. Mitähän tekisin housuille? Myyn ne kirpputorilla, hintaan kaksi euroa. Se on ihan hyvin tämän valmistajan käytetyistä housuista. Ketjuliikkeen vaatteita ovat kirpputorin väärällään. Olen siis maksanut 11 euroa vaatekappaleesta jota käytettiin 6 kk meillä ja ehkä vielä muutaman kuukauden hiekkalaatikkohousuina toisessa perheessä, sitten pöksyt tulevat tiensä päähän. Tämän jälkeen olen jo ostanut uudet housut tilalle ja maksanut jälleen vajaa 15 euroa uusista housuista. Mitä sai ompelija? 16 senttiä tunnilta, jossain kaukana, Bangladeshissa. Montakohan ateriaa hän osti päivän työstään saamallaan palkalla? Loppu raha menee logistiikkaan, massiiviseen markkinointiin ja suuren ketjuyrityksen muihin kuluihin ja voittoihin.

Ajatellaanpa toisin. Ostan vaikkapa Papun housut. Kassalla kirpaisee, collegehousut maksavat 45 euroa. Tästä hinnasta noin 40 % jää jälleenmyyjälle joka maksaa osuudestaan omat veronsa ja ALV:n 24 %, liikkeen vuokran ja muut kulut, oman palkkansa. Loput menevät vaatteen valmistuttajalle, suunnittelutyöhön, portugalilaiseen luomupuuvillatrikooseen, suomalaisomisteisen Portugalissa sijaitsevan tehtaan ammattiompelijan palkkaan, logistiikkaan, jne, myös veroja maksetaan.

Entäs ne housut? Malli on fiksu, niissä on muunneltavuutta, käännettävät puntit, hyvä leikkaus, ja kangas tuntuu kestävän ja kestävän. Housut ovat lapsellani käytössä vuoden fiksun designinsa ansiosta. Tuplavahvisteiset polvipaikat kestävät kaatuilun, ei tule reikää. Pintaan ei tule nukkaa, musta pysyy mustana. Vuoden päästä tämä housumalli on loppunut joka paikasta. Myyn housut Facebookissa hintaan 25 euroa, sisältäen postimaksun 2 euroa. Housujen hinnaksi jää siis 22 euroa. Housut jatkavat matkaansa seuraavassa perheessä, ovat edelleen hyvät, pehmeät ja siistit. Isoveli käyttää niitä vuoden, pikkuveli leikkii niissä vielä melkein toisen vuoden. Portugalilaisen tehtaan työntekijä on saanut kohtuullisen palkan työstään, helsinkiläinen jälleenmyyjä elättänyt perheensä, samoin nokialainen perheyritys joka vaatteen on suunnitellut ja valmistuttanut. Laadukaskuituinen luomupuuvilla on pitänyt pintansa ja vaatteen elinkaari on kolme vuotta.

Niin, housut. Sanon aina, että itselleni kulutusvalinnat ovat mitä tärkeintä politiikkaa, niin ympäristön kuin kansantaloudenkin kannalta.


Papu Sumu baggyt, Harakanpojan lempihousut, otettu käyttöön keväällä 2015 ja kolmen kuukauden ja ainakin kymmenen pesun jälkeen edelleen loistavassa kunnossa rymyämisestä huolimatta.

1 kommentti:

  1. Hei ihana Harakanpesä �� lisäsin sinut blogilistoilleni jos sopii?

    VastaaPoista