perjantai 3. tammikuuta 2014

Täyttä jyvää



Yritän välttää kaikkia gluteenipitoisia viljoja, erityisesti vehnää kokonaan koska sillä tavoin olen saanut vuosikausia kiukutelleen vatsani rauhoittumaan. Uskon viimeaikojen tutkimusten viitteisiin siitä että lisätyn gluteenin käytöllä ruokateollisuudessa on yhteys gluteenille herkistymiseen. Yhä useampi saa oireita viljatuotteista vaikka eivät ole keliaakikkoja. Kyse voi olla gluteeniyliherkkyydestä. Tätäpä sopii pohtia jos vatsa jatkuvasti porisee ja on tukala.

Mutta sitten toiseen mieltäni askarruttavaan kysymykseen eli täysjyvään. Viljoissahan tunnetusti on paljon hyvää ja tarpeellista elimistöllemme. Tai olisi jos viljatuotteita ei niin suurella innolla köyhdytettäisi ennen ruokapöytään päätymistään. Kokonainen viljanjyvä on varsinainen vitamiinpakkaus. Viljanjyvän eri osat sisältävät runsaasti A-vitamiinia, B-vitamiineja, E-vitamiinia, hyviä rasvahappoja ja proteiineja sekä kuituja ja kivennäisaineita. Kun viljasta poistetaan kuori ja alkio-osa, tärkeistä ravintoaineista poistuu 70-100 %. Miksi näin sitten tehdään? Valkoiset jauhot säilyvät huomattavasti pidempään, mikä on elintarviketeollisuuden ja -kaupan etu. Ravitsemuksellisesti niissä ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään säilyttämisen ja syömisen arvoista. Vitamiinit ovat viljan kuorikerroksessa ja alkiossa, jotka raffinoinnin yhteydessä poistetaan ja laitetaan eläinrehuun. Valkoiset jauhot ovat ravitsemuksellinen petos. Ja oletteko huomanneet miten isossa osassa vähänkin jalostettuja elintarvikkeita on valkoisia jauhoja, erityisesti leivässä?

Esimerkiksi B-ryhmän vitamiinit ovat välttämättömiä tehokkaalle aineenvaihdunnalle sekä hermoston ja immuunijärjestelmän toiminnalle. Viljan kuori- eli lesekerros sisältää runsaasti B-ryhmän vitamiineja. Ne toimivat yhdessä kokonaisuutena, eivätkä ne esiinny luonnossa koskaan eristettyinä. Siksi esim. B3-ryhmän vitamiinien nauttiminen erikseen suoraan purkista jonkin ongelman hoitoon on tehotonta. Ikävä kyllä kärsimme lähes kaikki "puhdistettujen" elintarvikkeiden - vai pitäisikö sanoa kuolintarvikkeiden - vuoksi B-vitamiinien puutostilasta, mikä vaikuttaa suoraan aineenvaihduntaamme. Vitamiinipulasta seuraa erilaisia oireita aina ummetuksesta depressioon ja vaarallisesti kohonneisiin kolesteroliarvoihin saakka.

Ongelmana on, että B-ryhmän vitamiinit reagoivat herkästi valoon ja happeen, ja niiden määrä puoliintuu 2-3 viikossa viljan jauhamisesta. Siispä edes syömällä jauhettuna varastoitua täysjyvää emme saa viljan B-vitamiineista kuin murto-osan. Vilja säilyy parhaiten kokonaisena ja se kannattaisi jauhaa vasta kun se valmistetaan ruuaksi.

Mikä neuvoksi? Koska perheessämme syödään maltillisesti viljatuotteita ja lähes pelkästään täysjyvää, olen tuuminut että vielä tarkempi satsaaminen viljatuotteiden laatuun olisi järkevä veto eikä vaatisi mahdotonta eforttia. Asia ansaitsee tarkempaa tutkimista. Siispä aion marssia ensi viikolla liikkeeseen josta saan ostettua juuri jauhettuja jauhoja tai jopa kokonaisia jyviä. Katsotaanpa mitä tästä syntyy :)

LÄHDE viljamylly.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti