torstai 23. tammikuuta 2014

Olet mitä ostat


No, ehkä ei nyt aivan niin, mutta otsikon ajatuksessa on mielestäni totuuden siemen. Kulutusvalinnoilla on valtava merkitys. On väliä, miten paljon maapallon resursseja esimerkiksi vaatteen valmistus vie, mitä jälkiä se jättää ympäristöön, kuinka kauan se kestää käyttöä, kuka sen on suunnitellut, valmistanut ja myynyt ja millä ehdoilla.

Alkuvuosi on tappavaa aikaa kaupanalalla, etenkin kivijalkaliikkeissä, alennusmyynneistä huolimatta. Ihmiset juoksevat säätä pakoon kauppakeskuksien ketjumyymälöihin, tilaavat valtavat määrät tavaraa ulkomaisista nettikaupoista alehuumassa. Itse tein nyt päätöksen, että tänä vuonna en osta mitään muuta kuin kotimaisia ekologisia vaatteita tai second handia. Onhan se nyt kumma jos tässä maassa ei yrittämällä voisi pärjätä, ja sekin olisi murheellista jos en osaisi tehdä ekologisesti ja eettisesti kestävämpiä kuluttajavalintoja. Ostokset ovat politiikkaa, kuluttaminen on meidän jokaisen valinta - joka päivä.

Tällä viikolla sain ikäviä uutisia puotini naapurista, kun kotimaisia ekologisia designmerkkejä myyvä Paloni ilmoitti laittavansa helmikuussa lapun luukulle. Olen järkyttynyt, kuten moni muukin. Palonissa on tehty upeaa ja paneutunutta työtä ekologisuuden, suomalaisen suunnittelun ja innovatiivisen tyylin läpilyömiseksi kuluttajien tietoisuuteen. Itse innostuin juuri vuodenvaihteessa kun löysin Palonin. Upeita, helppokäyttöisiä ja oivaltavia vaatteita aivan kohtuullisilla hinnoilla. Olen ostanut liikkeestä yhteensä neljä vaatetta tämän talven aikana: kaksi villaista mekkoa joihin olen kääriytynyt koko talven, sekä kaksi muuta lämmintä mekkoa. Kotimaista lampaanvillaa tai muuta ekomateriaalia, hyvä muotoilu, loistava yhdisteltävyys ja ennen kaikkea laatu, ja käyttökertoja on jo nyt tullut niin paljon että voin sanoa saaneni rahalla paljon. Oikeastaan en ole juuri muita vaatteita pitänyt. Tiedän että vaatteitteni materiaalien valmistuksessa ei ole silvottu ja vahingoitettu eläimiä, vaarannettu ihmisten terveyttä ja että kotimaiset suunnittelijat ja tekijät ovat saaneet kunnollisen korvauksen työstään. Ympäristöä on kuormitettu mahdollisimman vähän.

Toivon että Paloni jatkaa jossain muodossa vaikka kivijalkamyymälä kaatuukin, ja onnistuu välttämään konkurssin joka uhkaa jos huikea myyntitavoite ei täyty ennen helmikuun loppua. Konkurssin myötä liike joutuisi luopumaan nimestään ja kaikesta jo tehdystä työstä yrityksen tunnettuuden kasvattamiseksi. Toivotaan että näin ei käy, vaikka omistaja Minna onkin jo joutunut luopumaan kodistaan ja menettää paljon. Menetyksen kokevat myös monet designerit joiden merkin tärkein myyntikanava Paloni on ollut. Lue lisää Palonista täältä.

Kuvissa lempparimerkkini Vieton käyttöluomuksia.



Muunneltava, monikäyttöinen laskeutuva tunika löytyy kaapistani

Tästä haaveilen kesäksi

Tämä postaus on kirjoitettu kuvan lämmin mukavuusvaate päälläni.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti