tiistai 17. joulukuuta 2013

Kritiikkiä: Tretornin kurahaalari

Ostimme viime keväänä Harakanpojalle Tretornin kurahaalarin, sellaisen fleece-vuorillisen ja mielestäni ovh:ltaan varsin kalliin. Se olisi maksanut noin satasen jos en olisi saanut sitä outlet-hinnalla. Kirjoitin siitä tässä päivityksessä.

Pukua ehdittiin käyttää melko vähän keväällä, eikä sitä ole pesty montaakaan kertaa koneessa, lähinnä huuhdeltu suihkun alla. No, nyt se sitten vuotaa kuin seula pepusta. Näkyviä reikiä en löydä, mutta niin vaan märässä keinussa istuminen riittää kastelemaan kaikki alemmat vaatekerrokset, eli missään lätäkössä istumisesta ei voi puhuakaan. Hupun mitoitus oli myös niin kummallinen ettei sitä voinut käyttää, ei mitään kiristystä ja hupun leikkaus oli kymmenen senttiä liian pitkä, eli ei toivoakaan että olisi pysynyt päässä.

Tällaista tällä kertaa. Mitkään tavalliset kurikset eivät ole meillä menneet koskaan rikki. Meillä on ollut ainakin Rukan, Molo Kidsin ja Didriksonsin kuriksia, käytettyinä ostettuja näistä monet. Tretorn tuotti nyt kyllä pettymyksen. Onko teillä kokemusta noista puolet halvemmista Elloksen haalareista?



1 kommentti:

  1. Moi. On kokemusta ja pelkästään hyviä. Elloksen haalarit kestävät kahdella lapsella eivätkä vuoda ja ovat lämpimiä. Ale-aikaan niitä saa parilla kympillä. Kannattaa ostaa 1-2 kokoa suurempi kuin lapsi on pitkä. Teilläkin näköjään on löydetty nuo suomalaiset huippurukkaset, voittavat mennen tullen Reimatecit yms.

    VastaaPoista