Onko hän tyttö vai poika?

Elina Hirvosen kolumni Mistä on pojat ja tytöt tehty? Hesarin sivuilla oli osuva. Olen itsekin pohtinut näitä kysymyksiä paljon. Millainen on oikeanlainen mies, millainen on hyvä nainen, millaisia rooleja on tarjolla? Klassisia kysymyksiä, ja aina vain mutkikkaammaksi menee kun saa oman lapsen.

Olemme saaneet lukea sukupuolineutraalista kasvatuksesta, jota jotkut vanhemmat toteuttavat. Paljon on pohdittu onko oikein kasvattaa lasta niin että sukupuolen olemassaolo käytännössä kielletään ja salataan jopa isovanhemmilta. Itselleni tulee mieleen, että sukupuolettomaksi kasvatettu lapsi saa helposti käsityksen että hänen sukupuolessaan on jotain vikaa – siis sitten kun hoksaa että muilla yleensä on sukupuoli. Ymmärrän kyllä sukupuolineutraalin kasvatusajatuksen taustat, mutta en silti usko että sukupuoli on täysin kulttuurin aiheuttama ilmiö edes henkisellä tasolla. Maailmassa on ainakin teoriassa lukemattomia variaatioita toteuttaa omaa sukupuolta, vaikkakin rajat edelleen tuntuvat olevan turhan ahtaat. Silti uskon, että psykologi Jari Sinkkonen on oikeassa siinä että sukupuoli on lapsen kehitykselle merkittävä asia. Se ei vain ole niin yksioikoinen asia kuin monesti halutaan ymmärtää.

Olen miettinyt millaisia piirteitä itse vahvistan lapsessani. Minulla on niin autohullu poika, etten paljon pahempaa ole tavannut. Kymmenkuisena tuo oppi pöristelemään, ajeli pikkuautoilla kontaten paljon ennen seisomaan oppimista, ensimmäinen sana oli auto ja vieläkin hän suorastaan tärisee innosta kun näkee vaikkapa lakaisukoneen ajavan ohi. Mutta mistä hän on tämän innon saanut? Isänsä ei ole juurikaan innostunut autoista. Entä minä? No, minulla ei ole ajokorttia, mutta rakastan kaikenmoisia ajopelejä. Miksi sitten autot ylipäätään lasketaan "poikien jutuksi"? Lähipiirini ipanoista osa on kovasti kiinnostunut pyörällisistä, osa ei niinkään. Myönnettäköön, että poikalapsista isompi osa ajelee hiekkalaatikolla, mutta kyllä siellä tyttöjäkin näkyy. Oma poikani on myös innostunut eläimistä, ja muoviset leluötökät saavatkin jatkuvasti suukkoja ja haleja, ruokaa ja hoivaa. Leikkien rajuudessa en ainakaan taaperoikäisillä ole huomannut suurtakaan eroa. Katsotaan kuinka käy vuosien kuluessa.

Yritin ostaa pojalle omia nukenrattaita kun naapurin tytön kanssa rattaista tuli aina kamala kina. Havaitsin että nukkejen hoitaminen oli rajattu leluosastolla visusti pinkille alueelle, jonka värikoodauksessa ei ole erehtymisen varaa. En onnistunut löytämään minkään muun värisiä rattaita. Siispä jäin miettimään, onko todella näin että lapsi joka viettää päivät kotona isänsä kanssa saa jo lelukaupassa viestin että "vauvojen" hoitaminen kuuluu vain tytöille.

Ensimmäisen kerran kun poika innoissaan kärrytteli ulkona ja riensi pihatielle kuultuaan kaivurin äänen, kohtasimme koiran ulkoiluttajan. Tämä kysyi onko lapsi tyttö vai poika, johtuen kuulema rattaiden väristä. Kerroin että muunlaisia ei ollut saatavilla. Nainen kysyi vilpittömästi: "Eikö hänelle olisi voinut ostaa vaikka sellaista taaperokärryä?"

Olen sitä mieltä että pojat olkoon poikia ja tytöt tyttöjä sen mukaan miltä tuntuu. Toivon hartaasti että käsitykset oikeanlaisista tavoista olla tyttö tai poika, nainen tai mies olisivat niin väljät että jokainen löytää paikkansa tuntematta itseään pois suljetuksi. Tämä tarkoittaa sitä että poikien ja tyttöjen tulee saada myös olla keskenään erilaisia. Toivon, että asioiden arvoa ei määrittäisi se onko se "poikien" vai "tyttöjen" juttu. Sillä on minusta kaikkein eniten merkitystä.