maanantai 31. lokakuuta 2011

Kotitekoista ruisleipää

Valitettavasti joudun jatkamaan hetken kuvattomalla linjallani, sillä Harakanpoika pudotti tänään kamerani sohvalta ja paras objektiivini menee huoltoon.

Toivottavasti epäonneni laitteiden kanssa ei jatku. Ystäviemme kotona alkoi nimittäin tänään keittiöremontti, ja me saimme hoitoon leipäkoneen! Olen jo pitkään haaveillut itse tehdystä leivästä.

Perheemme syö yleensä lähes yksinomaan ruisleipää. Harakanpoika innostui aikanaan sormiruokailusta saatuaan puolivuotiaana ruisleivän käteensä, sitä ennen hän halusi saada ruokansa silkinpehmeänä, eikä suostunut edes laittamaan suuta kiinni jos ruuassa oli röpelöitä. Nyt hänellä on taas menossa "haluan pehmeää ja helppoa ruokaa" -vaihe kun ikeniä aristaa, ja ruisleipä lentää kaaressa lattialle. Olenkin pyrkinyt ostamaan hänelle täysjyväistä vaaleaa leipää.  

Ongelmaksi on muodostunut hyvänmakuisen ja lisäaineettoman leivän löytyminen. En ole innostunut kauppamme luomutarjonnasta tässä asiassa, itse kaipaan vaaleaan leipään edes vähän sattumia, eli siemeniä, ja inhoan perinteistä hiivaleipää. Kaikissa herkullisissa vaaleammissa leivissä tuntuu olevan säilöntäaineita ja muuta turhaa yllinkyllin. Toivon että itse tekeminen toisi ratkaisun pulmaan, ja samalla hiukan säästöä ruokalaskussa. Leipäkone on siis erittäin tervetullut tuttavuus.


Vaalean leivän kokeiluihin palaan tuonnempana, mutta kerronpa tässä uudesta löydöstäni, jonka ystäväni vinkkasi. Helsingin Leivällä on mahtava uutuus, Myllärin ruisleipäaines jonka avulla saa tehtyä kotioloissa aitoa hapanleipää, jauhoseoksessa kun on mukana taikinajuuri! Pussin kylkeen ovat vielä ystävällisesti laittaneet ohjeen leipäkoneelle. Helppoa kuin heinänteko!

Tarvitsin vain kulhon, vettä ja jauhopussin. Taikina sekoitettiin kulhossa ja kaadettiin leipäkoneen astiaan. Sitten masiina hyrräämään ja noin kolmen ja puolen tunnin odotus alkoi. Millainen oli lopputulos. No, kaunis. Tuoreelle ruisleivälle ominaisen tahmea, jäin jopa miettimään että ensi kerralla lisään paistoaikaa, vatsanikin ottaisi leivän ehkä sitten tyynemmin vastaan. Itse pidin leivän mausta mutta jälkiuunin ystävä Herra Harakka tykkäsi ettei maistu tarpeeksi hapatetulta ja rukiiselta. Ruista jauhoseoksessa on 87 %, ei ihan huonosti kuitenkaan. Omaan suuhuni suolaa olisi saanut olla enemmän. Lopputulema: ihan mukiinmenevää leipää, pitää kokeilla toistekin.

Kuva: Helsingin Leipä

MYYDÄÄN lastenvaatteita, vintagea ja lastenkirjoja

Taas on tullut laitettua kaikenlaista meille tarpeettomaksi käynyttä hyvää tavaraa Huuto.nettiin. Sieltä löytyy hyviä pieniksi jääneitä vauvanvaatteita joista luovun pitkin hampain tilanpuutteen vuoksi, sekä vintage-löytöjä, siistejä aikuistenvaatteita ja upouusia lastenkirjoja ja sarjiksia. Tässä maistiaisia...















lauantai 29. lokakuuta 2011

Retrorattaat

Löysin netistä käsityöläisen jonka persoonalliset tuotteet ilahduttavat retroilijaa. Kiona valmistaa tällaisia hauskoja retrovaunuja ja vaihtopäällisiä rattaisiin.







perjantai 28. lokakuuta 2011

Facebook-kirppistelyä

Tämä on varmasti monille tuttu juttu, mutta minulle verrattain uusi ilmiö. Nimittäin Facebookissa tapahtuva kirpputoritoiminta, ja vielä sellainen joka on kohdennettu juuri tietyn merkin ostoon ja myyntiin.

Monet tällaiset sivustot eroavat perinteisestä nettihuutokaupasta siten, että monilla sivuilla tuotteilla on kiinteä hinta ja käyttäjät kisaavat nopeudessa. Se joka kommentoi ensin "ostan" saa tuotteen. Löytöjä voi tehdä vain olemalla oikeaan aikaan paikalla, sillä näiltä sivuilta ei voi hakea mitään, seinä täyttyy sitä mukaa kun käyttäjät lataavat kuviaan, ja kiinnostavat tuotteet painuvat nopeasti sivuilla alaspäin ja katoavat muutamassa päivässä näkyvistä. Toki joillain sivustoilla voi harjoittaa huutokauppaakin. Jokainen kirppis on määritellyt omat sääntönsä. Osalla on esimerkiksi OSTETAAN-kansio erikseen, ja siellä voi käydä ilmoittamassa kaipaamiaan tuotteita. Hinnat näillä kirppiksillä saattavat kohota aika korkeiksikin. Ostajia ja myyjiä on paljon mutta ei niin mahdottomia massoja kuin vaikkapa Huuto.netissä.

Mielenkiintoisia Facebookin kaupantekopaikkoja ovat vaikkapa nämä:

Kirpputori Po.Pitus
Lindex-kirppis
Metsolan kirpputori
Muksujen merkkituotekirppari
Ticket kirpputori

Näistä ainakin Lindexin kirppiksellä on hieno järjestelmä kokokansioineen ja ostetaan-kansioineen. Toimii! Laittelin tänään itsekin osto-ilmoituksia ainakin näistä. Toivottavasti ihan kaikkea ei löydy ettei tule bankrotti :)





torstai 27. lokakuuta 2011

Synttäriherkkuja

Ystäväpiiriimme kuuluu hurjan monta taaperoikäistä. Harakanpoika itse täytti vuoden elokuun lopussa ja naapurin plikka kolme viikkoa myöhemmin. Synttäreitä onkin vietetty olan takaa. Pikku-ystävättäremme synttäritarjoilut olivat valloittavat, tykkäsin siitä että kaiken ikäiset – myös muutamalla hampaalla juhlivat – oli otettu kivasti huomioon juhlapöydän antimissa. 




Pyysin paria ohjetta itselleni vastaisuuden varalle:


 ALEKSANTERIN LEIVOKSET
 (puolikas pellillinen, jonka voi leikata haluaman kokoisiksi leivoksiksi)

200g pehmeää margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 tl leivinjauhetta
4,5 dl vehnäjauhoja


Täyte:
n. 250g vadelmamarmeladia
Kuorrutus:
n. 500g tomusokeria
n. 1 dl nestettä (kuumaa vettä ja maun mukaan sitruunamehua)
punaista elintarvikeväriä



Hiero rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää kananmuna.
Sekoita keskenään leivinjauhe ja vehnäjauhot. Siivilöi jauhot vaahdon joukkoon ja sekoita taikinaksi.
Anna vetäytyä kelmun alla viileässä vähintään puolisen tuntia.
Kaaviloi taikina tasaiseksi uunipellile leivinpaperin päälle.
Paista 175°C:ssa n. 15 min. Jäähdytä levy ennen täyttämistä.
Leikkaa levy kahtia ja levitä pohjalevylle kerros marmeladia. Aseta toinen levy päälle.
Tee kuorrutus: Mittaa tomusokeri kulhoon ja sekoita kuuma sitruunamehu/vesi pieninä erinä joukkoon, kunnes seos on paksuhkoa kiiltävää tahnaa. Värjää kuorrutus vaaleanpunaiseksi.
Levitä kuorrutus ohuena kerroksena leivoslevylle kuumaan veteen kastetulla veitsellä. Kuorrutuksen jähmetyttyä leikkaa terävällä veitsellä sopivan kokoisiksi leivoksiksi.


Ohje täältä.
Kiitokset Heidille joka sen oli bongannut.





JUUSTOTIKUT TAAPEROIDEN MAKUUN
n. 25 kpl


125 g voita tai margariinia
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
2 munaa

125 g emmentaljuustoa
1 rkl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna tai 1 tl kuivattua
2–3 rkl kylmää vettä


Voiteluun
1 muna

1. Sekoita jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään kulhossa.
2. Nypi joukkoon rasva.
3. Lisää munat, juustoraaste, ruohosipuli ja vesi, sekoita taikina tasaiseksi.
4. Kauli taikina 3–4 mm paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi (n. 20 X 50 cm).
5. Jaa taikina poikittain taikinapyörällä noin 25 pitkänomaiseen osaan. Kierrä suikaleet kierteille ja laita leivinpaperin päälle pellille, voitele ja ripottele päälle seesaminsiemeniä.
6. Paista 200 asteessa 10–15 minuuttia.

Vinkki!
Taikinasta voi myös ottaa muotilla keksejä tai jakaa levyn taikinapyörällä esim. neliön muotoisiksi juustokeksipaloiksi.

Juustotikkujen ohje on muuten peräisin tästä kirjasta. Sieltä näyttäisi löytyvän muitakin mainioita ohjeita arkeen ja juhlaan.








keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Villahaalari ja muistoja

Sain eilen paketin joka ilahdutti kovasti. Ostin huutiksesta priimakuntoisena Harakanpojalle täsmälleen saman rakkaaksi käyneen villahaalarin kuin viime talvena. Silloin koko oli, no, postimerkki, ja lapsi oli ruttunaamainen nyytti. Nyt mennään juosten ison pojan koossa ja äidin sydäntä lämmittävät muistot vähintään yhtä paljon kuin villaneulos reipasta ulkoilijaa. Hiukan on haalarissa vielä kasvunvaraa, mutta yllättävän hyvin se silti passaa. Tämä on käytetyissä vaatteissa parasta, jos hyvä tuuri käy, vielä voi metsästää jonkun lempijutun jota ei enää kaupasta saa. Myyjäkin oli mukava ja ilahtui kun kerroin tämän tarinani.





Lempivärini pikku-ukolle: harmaa, viileä suklaanruskea ja valkoinen. Voi lökäpöksyä... <3 Luomuvillaiset sukat ovat mummin neulomat.

Lipasto on ollut pienelle kiinnostava, nytkin sinne piilotettiin äidin kameran linssisuojus.  Lipastosta siivottiin vääränlaiset tavarat pois ja isi ruuvasi stopparit laatikoihin niin ettei niitä saa vedettyä varpaille, sekä kiinnitti mööpelin seinään. Huonekaluvanhus on Herra Harakan lapsuuden leikkimökistä. Tarkoitus olisi hioa se loppuun ja maalata, mutta tämä on sarjassamme "jotenkin se vain jäi"...

Ps. Viitaten edelliseen kirjoitukseeni, ulkohaalarista tuli kuitenkin siedettävä kun liotin yön yli tahranpoistoaineessa kylmässä vedessä ja pesin useampaan otteeseen. En tiedä tosiaan kuinka kävi vedenpitävyyden, ja värikään ei ole yhtä raikas kuin ennen, mutta näillä nyt mennään. Kahteen talvihaalariin en aio satsata.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Tunarointia

Oikeastaan kirjoitan tämän selventääkseni muutamia asioita itselleni. Pahoittelen jos ikävystytän teitä muita.

Tämä on ollut mokailujen viikko. Ensinnäkin pudotin iPhoneni hiekkatiellä sillä seurauksella että sen näytön lasi meni tuhannen päreiksi, mikä taas johti siihen että kosketusnäyttöpuhelin ei tietenkään toimi ollenkaan. Onneksi olen säästänyt vanhan luurini.

Myöskin jääkaappipakastimemme on tehnyt tenän, hitaasti ja huomaamattomasti. Havahduimme tähän vasta perjantaina kun siippa törmäsi maitoa hörppiessään ikävän kiinteisiin sattumiin mukin pohjalla. Ja tietenkin olen edellisviikolla valmistanut viitisen kiloa kaalilaatikkoa pakkaseen. Pelkäänpä että koska se on ollut vain puolikohmeessa koko tämän ajan, saatan joutua heittämään koko satsin Ahdille. Koko jääkaappimme sisältö majailee nyt keskiviikkoon ja korjaajan saapumiseen asti naapurien kummastukseksi etupihan pöydällä. Onneksi ulkona on aika optimaalinen jääkaappilämpötila. Mutta miksi, voi miksi en kiinnittänyt löperölämpimään kylmälaitteeseen ajoissa huomiota?

No, tänään sitten pyykkäsin viidettä ja kuudetta pyykkikoneellista, ja kun otin pyykit koneesta, havaitsin että muuan mustavalkoinen vaate oli muuttunut musta-tummanvioletiksi. Ei tuo vielä mitään, mutta kun sitten tajusin että lapsen pirskatin arvokas syys–talvi–keväthaalari jota olen juuri päässyt kehumasta täällä blogosfäärissäkin oli tuossa samaisessa koneellisessa, meinasi itku päästä. Kaunis omenanvihreä on muuttunut likaisen laikukkaan kirjavaisen armeijanvihreäksi. APUA! Kaiken kruunasi paniikki-ideani pestä puku heti uudestaan supervahvalla tahranpoistoaineella. En tiedä paljonko puvun vedenpitävyydestä on jäljellä, mutta väri ainakaan ei lähtenyt mihinkään...

Viikonloppuna kärvensin suunnilleen kaikki valmistamani ruuat, ja jouduin toteamaan että isompi osa kokkauksistani palaa kuin on sopivan paistunutta. Myös suolaa hulautan vakiosti liikaa, näin tälläkin kertaa. Leivon äärimmäisen harvoin koska se vaatii yksinkertaisesti ihan liikaa paneutumista. Ei ole aivan sama miten paljon sitä leivinjauhetta laittaa, eikä pannukakku toimi jos jauheen ripottelee viimeiseksi pinnalle. Olen kokeillut, tulee kumpareita.

Tunaroinnit tuntuvat kasautuvan yksille ja samoille ihmisille. Jo penskana minulla on ollut kyseenalainen kunnia lähteä roskapussi kourassa kouluun, unohtaa joka päivä joku kirja kotiin tai jättää tahattomasti läksyt tekemättä. Jos liikuntatunnilla oli uintia tai hiihtoa, saatoin olla varma etten ollut muistanut välineitä ja jouduin käyttämään häpeää aiheuttavan hirveitä lainavarusteita. Läpi elämäni olen ollut se joka on juossut bussin perässä tukka putkella ja jonka sukkahousut ovat pudonneet nilkkoihin sillä hetkellä kun olen vihdoin noussut siihen bussiin. Ennen kaikkea: olen aina ollut se jonka toilailuille muut ovat nauraneet ja jonka perään muut ovat tunteneet tarvetta vahtia. "Muistathan tulla huomiseen kokoukseen?" "Laita nyt sitten kaksi herätyskelloa soimaan." "Sinä olet sellainen nolojen tilanteiden nainen." "En tajua miten ihminen joutuu soittamaan omaan puhelimeensa löytääkseen sen."

Vaikka tekisin mitä, aina uuden ihmisen tavattuani puolen vuoden päästä hänellä tuntuu olevan minusta toivottoman koheltajan kuva. Niin. Onhan se aika huvittavaa. Ainakin niiden mielestä joiden asiat ovat huomattavasti paremmin ojennuksessa. Ja kyllä, usein myös omasta mielestäni. Minulla on enimmän aikaa tapana nauraa itselleni ja toilailuilleni. Se onkin ainoa keino selviytyä eteenpäin. Mutta joskus mietin mistä tämä sählääminen johtuu. Olen tullut tällaisiin päätelmiin:  

1. Yritän tehdä liian montaa asiaa yhtäaikaa. Vanha sanonta kuuluu "Aina roiskuu kun rapataan!", ja se tuntuu pitävän paikkansa.
2. Joidenkin ihmisten keskittymiskyky ei riitä arjen haasteisiin. Ajatukseni harhailee tämän tästä ihan muissa asioissa kuin siinä mitä olen tekemässä. Jos ei muuta niin seuraavassa tehtävässä. Viime aikoina tekemiseni ovat keskeytyneet tihenevään tahtiin – sattuneesta vaahtosammuttajan korkuisesta mutta huomattavasti liikkuvaisemmasta syystä.
3. En epäröi lausua mokaamisiani ääneen. Moni muu tekee paljon enemmän työtä peitelläkseen jälkensä niin muilta kuin itseltäänkin. Minä taidan olla jonkinlainen henkinen exhibitionisti. Kun elämässäni tapahtuu hullunkurisuuksia, tykkään jakaa sen muiden kanssa. Näin tulen asettaneeksi itseni myös alttiiksi arvioinnille, jonka lopputulemana saan lahopään sählärin maineen

Mitä tälle tilanteelle sitten voi tehdä? Luulen että jotain voi skarpata luomalla itselleen muistin työkaluja, keskittymiskykyäkin voi kuulema parantaa jonkin verran. Mutta paras keino estää turhautumista on joko lakata lausumasta toilailujaan ääneen, tai sitten lakata välittämästä siitä että unohtaa asioita ja tekee jutut omalla tavallaan mutkat suoriksi vetäen. Onneksi minulla kuitenkin on paljon vahvuuksia joihin voin keskittyä kun tuntuu siltä etten kykyne tekemään mitään oikein. Loppupeleissä olen aikamoinen perfektionisti, ja saatan myös hiukan paisutella näitä epäonnisuuksiani.

Tänään kesken turmeltuneen haalarin aiheuttaman porun pieni poikani tuli muiskauttamaan minulle pusun ja päätti sitten vetää äidin ajatukset pois turhanpäiväisyyksistä kiskomalla noin seitsemän metriä vessapaperia ulos rullastaan. Niinpä. Kai se arki pääpiirteissän pysyy kuitenkin kasassa vaikka oma pää ja muutamat pikku yksityiskohdat eivät aina pysyisikään.

Koittakaa siis kestää, rakkaat lähimmäiseni. Tämä on parasta mihin pystyn.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Vaaleanpunaiset silakkarullat

Nyt seuraa resepti ilman valokuvaa. Tunnustan että suhtaudun silakkaan varsin epäluuloisesti enkä älynnyt kuvata sapuskaa ennenkuin se katosi parempiin suihin. Kalatiskillä tulimme kuitenkin täysin silakkanoviiseina ostaneeksi puoli kiloa noita hopeakylkisiä suomukkaita fileinä – ehkäpä niiden kilohinnan vuoksi. Ja niin vaan kävi että joudun perumaan kaikki nenännyrpistykset jotka tein etukäteen. Tästä tuli herkkua!

VAALEANPUNAISET SILAKKARULLAT
500 g silakkafileitä
2 tl suolaa

Täyte
100 g maustamatonta tuorejuustoa
200 g tomaattimurskaa
100 g turkkilaista jogurttia
1 tl mustapippuria
(2 rkl ruohosipulisilppua)


1. Levitä silakkafileet lautaselle nahkapuoli alaspäin ja ripottele niille tasaisesti suolaa.
2. Voitele matala uunivuoka. Esimerkiksi tavallinen pyöreä piirakkavuoka on juuri jopiva puolelle kilolle silakkafileitä.
3. Sekoita täytteen ainekset kulhossa.
4. Laita yksitellen n. 1 rkl täytettä kunkin silakkafileen päälle ja kääri rullaksi. Nosta rullat tiiviisti uunivuokaan. Lusikoi loput täytteet filerullien päälle.
5. Paista 225-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia. Tarjoa keitettyjen perunoiden kanssa.

Tämän reseptin idea tuli oikeastaan rakkaalta siipaltani Herra Harakalta joka tekee yleensä ihan muita kotihommia kuin kokkailee. Pisteet siis hänelle!

torstai 20. lokakuuta 2011

Unihiekkaa



Ihastelen jälleen lapsuuteni leikkimökin ikiaikaisia petivaatteita. Pienet asiat tuovat paljon iloa. Ja pikkuista nukkujaa en koskaan kyllästy katselemaan.

Viime päivät olen itsekin torkkunut usein sohvalla, välillä pikku-ukko kainalossa. Syksyyn jotenkin kuuluu väsymys, villasukat ja pehmeät huovat. Se ei haittaa kun ulkona sataa.

Naapurilta saadut suppilovahverot kuivumassa, ukkonen on laantunut. Taidanpa taas kömpiä unten maille...

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Lähiruokaa vai tehokasta ruokaa?




Lähiruoka on mielenkiintoinen ja problemaattinen käsite. Periaatteessa siinä on paljon kiinnostavaa ja ekologisesti ja ravitsemuksellisesti hyvää, toisaalta lähiruokaa ostava tuudittautuu usein erheellisesti ajatukseen että se on lähtökohtaisesti aina ekologisempaa kuin tehotuotettu ruoka. Olen käynyt tästä kiivaita keskusteluja puolustaen lähiruokaa, ja toisaalta lueskellut muutamia kirjoituksia ja tutkimusyhteenvetoja asiasta ja joutunut tarkistamaan käsityksiäni.

MITÄ LÄHIRUOKA ON? 
Lähiruoka on ruoantuotantoa ja -kulutusta, joka käyttää oman alueensa raaka-aineita ja tuotantopanoksia edistäen alueen taloutta ja työllisyyttä. Lähiruuan tärkeimpinä hyvinä ominaisuuksina pidetään puhtautta, tuoreutta ja tarkkaa alkuperätietoa. Lähiruuan määritelmä on laaja ja epämääräinen. Toisaalta lähiruuaksi kutsutaan ruokaa joka on tuotettu vain muutaman lähikunnan alueella, toisaalta joissain tapauksissa valtio tai jopa EU voi toimia määritelmän rajana.

LÄHIRUUAN HYÖDYT
Ensinnäkin on todettava että lähiruoka parhaimmillaan tukee kestävää kehitystä mm. seuraavista syistä (2) (3)
  • lähiruoan kuljetusmatkat ovat lyhyitä
  • pakkausmateriaaleja tarvitaan vähemmän
  • tuotanto on usein pienimuotoista jonka vuoksi siinä voidaan käyttää paikallisia, uusiutuvia energianlähteitä
  • jätteiden paikallinen kierrätys onnistuu
  • lisäaineiden tarve vähenee ja ruoka on tuoretta kun tuotteita ei kuljeteta pitkiä matkoja tai säilytetä kaupan ketjun varastoissa pitkiä aikoja
  • kriisiaikojen omavaraisuus ja kotimainen tuotanto säilyvät
  • maaseudun elinvoimaisuus ja maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus vahvistuvat
  • lähiruoka työllistää ja tukee paikallisia elinkeinoja
  • alueellinen ruokaperinne säilyy, yhteydet tuottajan ja kuluttajan välillä ovat mahdollisia
  • tuotannon olosuhteiden eettisyyttä on helpompi valvoa



LÄHIRUOKA JA YMPÄRISTÖ
Ympäristön kannalta lähiruoka ei kuitenkaan ole se paras vaihtoehto. Useimmissa tapauksissa ruuantuotanto joka on tehokasta ja edullista kuluttaa myös vähiten resursseja ja tuottaa vähiten päästöjä. Lähiruuan valttikorttina pidetään usein lyhyitä kuljetusmatkoja. Kuitenkin on tutkittu (4) (5) että ruoantuotannon kasvihuonepäästöistä vain 4 % tulee ruoan kuljettamisesta tuottajilta jälleenmyyjille ja ratkaisevinta ympäristölle on se, miten ruoka on tuotettu, ei kuljetettu matka.

Mittakaavaedun vuoksi suuret tilat ovat yleensä pieniä tehokkaampia niin kuljetuksessa kuin tuotannossa. Tämä merkitsee sitä että suuret tilat eivät käytä yhtä paljon luonnonvaroja suhteessa tuotettujen tuotteiden määrään, ja kuljetettua kilometriä kohden liikkuu suhteessa enemmän tavaraa. Jotta ruoka olisi ekologista, sen pitäisi tulla tehokkaalta tilalta. Etäisyyden ei siis pitäisi olla määräävä kriteeri. (6)

Ympäristön kannalta on myös järkevää hyödyntää optimaaliset kasvuolosuhteet. Tomaatin tuottaminen Suomessa kasvihuoneissa on epäekologisempi vaihtoehto kuin tuoda tomaatit lämpimän kasvupaikan maista, vaikka mukaan lasketaan kuljetusten päästöt. (6) On myös muistettava, että monelle kehitysmaalle ruuan tuotanto ja vienti on elinehto. Esimerkiksi Keniassa onkin otettu käyttöön "Kasvatettu auringossa" ("Grown Under the Sun") -merkki kertomaan "todellisesta" ympäristöystävällisyydestä. (7)

Ekologisessa mielessä huomattavasti järkevämpää kuin keskittyä lähiruokaan on miettiä mitä syö. Painottamalla ruokavalionsa kasvisruokaan pystyy tehokkaasti pienentämään ravinnon ekologista jalanjälkeä. Tutkimusten mukaan (4) eniten kasvihuonepäästöjä tulee lihatuotannosta, toiseksi eniten maitotaloustuotteista. Hieman yllättäen kolmantena ennen kananmunia ja vaaleaa lihaa ovat viljatuotteet. Eläinten hyvinvointi on luku sinänsä, mutta siipikarjatuotanto ei ole läheskään pahimmasta päästä ympäristön kuormittajana. (1)

MIKSI ITSE OSTAN LÄHIRUOKAA?
Ostan lähiruokamarketista lähinnä viljatuotteita, kuten jauhoja, puurohiutaleita ja kokonaisia spelttijyviä. Tämä siksi, että lähituottaja toimittaa tuotteet kauppaan kahden viikon välein. Tiedän että tuotteet ovat tuoreita ja vastajauhettuja, sillä tuottaja jauhaa jauhot itse tai kuluttaja voi jauhaa ne vasta kaupassa. Ostan esimerkiksi kokonaisia spelttijyviä joista teen puuroa tai keitän sellaisenaan lisäkettä. Kokojyväjauhot ja jauhamattomat jyvät ovat yleensä pientuottajien tuotteita, suuret myllyt keskittyvät viljatuotteisiin jotka säilyvät pitkään – ja joista näin ollen on poistettu viljan ravintorikkain osa nopean eltaantumisen estämiseksi. En ole esimerkiksi aikoihin ostanut tavallisia vehnäjauhoja, sillä leivon mieluummin täysjyväjauhoilla koska haluan saada viljasta vitamiinit ja hivenaineet lautaselleni. Täysjyvä käyttäytyy toki leivottaessa eri tavalla, ja teenkin keittiössäni jatkuvaa testailua. Tuloksia voitte lukea tästä blogista.




Toisinaan haluan kokeilla muitakin erityisiä pienten tilojen tuotteita. Kannatan myös luomutuotantoa siitä huolimatta että samat pientuotannon ongelmat koskevat kotimaista luomua kuin lähiruokaakin – tuotanto ei ole tehokasta verrattuna suuriin tuotantoyksiköihin. Vaakakupissani painaa kuitenkin enemmän se, että ostamalla luomua joka on tuotettu lähellä uskon saavani puhtaampaa, torjunta-ainejäämistä vapaata ruokaa jota ei ole esimerkiksi geenimanipuloitu. Tarvittaessa minun on helppo jäljittää ostamani ruuan alkuperä jos se on tuotettu naapuritilalla. Eläinkunnan tuotteita ostan mielelläni pientilalta koska uskon että eläimen kannalta pienellä tilalla on helpompi toteuttaa eläimen hyvinvointiin tähtäävät olosuhteet. Esimerkiksi eläinkuljetuksissa lyhyt matka on tärkeä. Haluan myös kannattaa pientiloja jotka satsaavat erityisesti ympäristönäkökohtiin, vaikka niiden tuotanto ei olisikaan maksimaalisen tehokasta.




LÄHTEET
1. Wikipedia
2. Kuluttajavirasto
3. Maatalouden keskusliitto
4. Food miles are less important to environment than food choices, study concludes, Jane Liaw, special to mongabay.com, June 2, 2008, lehdestä Environmental Science & Technology 
5. Yes We Have No Bananas: A Critique of the 'Food Miles' Perspective, Pierre Desrochers, Hiroko Shimizu, Oct 24, 2008, etenkin s. 1-11 & 16
6. Food That Travels Well, The New York Times, August 6, 2007
7. http://grownunderthesun.com/

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tuliaisia Portugalista

Saimme tuliaisia helteisestä Portugalista.




Vintage-tikkaat


Ollapa vintage-tikkaat. Mahdollisimman kuluneet, maalitahroineen päivineen. Vaikkapa tällaiset...




Tässä vielä pari ideaa toteutettuna tikkaiden avulla.



Itseasiassa roskisdyykkausta harrastava ystäväni soitti minulle muutama viikko sitten kun tiesi haaveestani. Valitettavasti hänen Lauttasaarelaisella roskalavalla näkemänsä yksilöt päätyivät ilmeisesti kaatikselle, koska meidän huonekorkeus on mitä on, joten liian korkeat tikkaat eivät käy. Kuka hullu heittää näitä ja muita antiikkiaarteita roskiin!!!???

Kuvacreditit kuvien linkeissä

lauantai 15. lokakuuta 2011

Viestintää



Parisuhteessa ja ylipäätään ihmissuhteissa kommunikaatio on usein se vaikein kysymys. Meillä ainakin yleisimmin riidellään – no, riitelemisen tavoista. Tai ainakin keskustellaan keskustelun tavoista.

Olen huomannut käytännössä sen saman mitä parisuhdeoppaat ja -asiantuntijat aina hokevat: toista on vaikea muuttaa. Mutta olen sitä mieltä itseään on lähes yhtä vaikea muuttaa. Meilläkin on yhteisiä aamuja sen verran monta takana, että luulisi ettei tarvitsisi aina samoista asioista vääntää, mutta juuri niistä samoistahan sitä nimenomaan tuleekin kompastuskiviä.  Temperamentit, lapsuudessa ja matkan varrella opitut reagointitavat ja itse parisuhteessa otetut roolit kääntävät vääjäämättä veneen tiettyyn suuntaan.

Vai onko se vääjäämättä? Nyt viimeksi keskustelimme siitä voisiko toisen ei-toivottua käytöstä pitää signaalina. Nyt tuo taas toimii noin, aaargh, ahdistaa. Mutta hetkinen, onkos tämä minun tyylini nyt se mistä tuo toinen ei tykkää? Sillähän on jo karvat pystyssä. Korjaanpa otettani ja katson tuottaako se tulosta.

Käytännössähän tuota on mahdotonta muistaa aina, mutta olisi mahtavaa jos edes muutaman kerran kymmenestä toisen pystyyn nousseet piikit voisi ottaa käyttöön muistuttamaan omasta korjausliikkeestä. Parisuhde kun on kuitenkin yhteinen projekti.

Tärkeää on myös molempien halu löytää yhteisymmärrys. Toisaalta tärkeää on sekin, että tajuaa että aina yhteisymmärrystä ei löydy, eikä se välttämättä haittaa. Aina ei tarvitse olla samaa mieltä, maailma ei siihen kaadu. Kunhan tyvenen säilyttäminen ei nouse itsetarkoitukseksi, ja kinkkisimpiä karikoita ei yritetä ylittää silmät kiinni, vain toivoen parasta.

torstai 13. lokakuuta 2011

Vintagen viemää

Olen seurannut hyvän aikaa Parolan Asema -blogia. Vanhaa asemarakennusta rakkaudella kodikseen kunnostava Katja Rinkinen on niitä ihmisiä joilla epäilen olevan vuorokaudessaan enemmän tunteja kuin muilla ihmisillä keskimäärin. Niin mielettömiä tuunausprojekteja, entisöinti-ihmeitä ja antiikkilöytöjä hän tekee harva se päivä. Katjan kuvat ovat ammattimaisen ihania ja teksti soljuvaa. Usein kotituunaajat saavat aikaan vähän epäaidon oloista ja ylisöpöä, mutta Katjan ideat ovat mielestäni oikeasti tyylikkäitä ja useimmiten vanhaa kunnioittavia. Mitä muuta voi blogilta toivoa?

No, esimerkiksi että blogisti kirjoittaa kirjan jonka myötä saan nämä ihastuttavat ideat pysyvästi omaan kirjahyllyyni! Sain viimein hankittua tämän jo useampi kuukausi sitten ilmestyneen uutuuden, Vintagen Viemää.

Täytyy kyllä sanoa että kirja on helmi. Nostan hattua myös todella hienolle graafiselle suunnittelulle.






Aukeamakuvat: Ennenvanha